10 tammikuuta, 2016

Läski on poliittista

Tammikuussa lehdet ja muu media pursuavat uutta, kevyempää elämää. Joulukiloja karistetaan talkoilla, jotta ollaan kesällä bikinikunnossa. Kesän jälkeen karistetaan sitten ne kesäkilot, että ollaan, öö, joulukunnossa? Naiset (varmasti monet miehetkin) käyttävät valtavasti energiaa kehonsa kokoluokan muuttamiseen. Mihin kaikkeen muuhun sitä voisikaan käyttää?

En tunne montaakaan naista, itseni mukaanlukien, joka ei ainakin jossain elämänvaiheessaan olisi tuskaillut painonsa kanssa, pitänyt itseään lihavana (usein täysin fiktiivisistä syistä) tai tehnyt syömisestä jollain tavalla ongelmaa.

Siksi onkin oikein sopivaa, että päivänä, jona silmiini osuvat laihdutusaiheiden rinnalla otsikot "Lasi viiniä vastaa tunnin kuntosalitreeniä" ja "Kulttuurin harrastaminen on yhtä tehokasta kuin liikunta" ja jona julistan sosiaalisessa mediassa pidättäytyväni kaikista sokerittomista tai tipattomista tammikuista ja panostavani sen sijaan teatteriin ja väliaikaviiniin, ohjelmassa on vuoden ensimmäinen esitys Läski, alaotsikoltaan rasvainen monologi lihavuudesta.

Raisa Omaheimon kirjoittama ja esittämä sekä Elina Kilkun dramatisoima ja ohjaama esitys on tunnustuksellinen, traaginen, kipeän hauska ja syvälle sydämeen sattuva. Rouheaa esitystä on välillä vaikea katsoa, kun esiintyjä on läsnä niin kokonaisvaltaisesti omana itsenään. 

Omaheimo tuo lihavan ihmisen kokemukset esiin paitsi itkettävän suoraan ja omakohtaisesti, myös härskin huumorin kautta, mutta naurusta huolimatta ne tuntuvat ihan kamalalta. Läskille saa kuka vaan huudella mitä tahansa. Läski määrittyy vain läskiytensä kautta. Läski on elokuvien ällöttävä pahis tai hassu sivuhenkilö. Läski ei mahdu lentokoneen penkkiin eikä rakkauden kohteeksi. Läskin lääkäri pistää vaivan kuin vaivan ylipainon syyksi. Ja televisiossa läski laihduttaa julkisesti, ettei kumppani jättäisi. 

Läski on feministinen esitys - ja kysymys, kuten esityksessä siteerattu Susie Orbach toteaa. Yksi syistä, miksi keho on niin helppo nähdä vääränlaisena, on kapitalismi, joka tuotteita ja hyödykkeitä myydäkseen niin meille jatkuvasti kertoo. Iso takapuoli kun on hyväksyttävä vain, jos siihen yhdistyvä muu keho on todella laiha (paitsi tietenkin rinnat saa ja pitää olla terhakkaat, läskiset roikkuvat tissit eivät kuitenkaan kelpaa). 

Esitys toisaalta pistää vihaksi, mutta toisaalta antaa valtavasti voimaa. Jospa itsekin lähtisin uuteen vuoteen isolla elämänmuutoksella. Tavaksi muuttuneen, mutta tarpeettoman laihduttamisen sijaan voisin aloittaa sanomalla peilikuvalleni vain kauniita asioita.

*****
Teatteri Takomo: Läski - rasvainen monologi lihavuudesta
Ensi-ilta 8.1.2016

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...