23 syyskuuta, 2015

Parisuhteen paljaalla näyttämöllä

Duncan MacMillanin Keuhkot-näytelmän esitysohje kieltää lavastuksen, tarpeiston tai ajan ja paikan muutosten ilmaisemisen valojen tai äänien avulla. Miljöötä ei saa rakentaa edes miimisesti. Kun otetaan pois kaikki teatterin illuusiota tukeva aines, ohjaajan käsiin jää ydin:  älykäs teksti ja hävyttömän hieno näyttelijäntyö. 
 
Näin ainakin Kansallisteatterin Omapohjassa Juha Jokelan ohjauksessa. Ria Kataja ja Mikko Nousiainen ovat nimettömät nainen ja mies, joiden parisuhde keritään auki mikrokirurgisesti. 

Keuhkot voisi olla peräisin Jokelan omasta kynästä. Dialogi soljuu suista orgaanisesti, joskus takellellen, toisinaan jättäen keskeneräiset ajatukset ilmaan. Kataja ja Nousiainen elävät tarinaa paljaina ja inhimillisinä. Liukumat tilanteista toisiin tapahtuvat kuin hengittäen. 

Pieni, katsojia lähellä oleva näyttämö sallii ilmaisun pienentämisen niin, että se vaikuttaa vaivattomalta epä-näyttelemiseltä, aidolta olemiselta. Se, jos mikä, on illuusio, joka vaatii valtavasti taitoa. 

Parisuhteen ruumiinavauksen pistää käyntiin ehdotus lapsen tekemisestä. Toinen heittää ajatuksen ilmaan arkisessa tilanteessa ja toiselta loppuu heti happi. Seuraa sarja neuvotteluja, jotka ehkä joskus johtavat myös päätöksiin. Elämässä kaikkea ei kuitenkaan voi loppuun saakka suunnitella.

Nainen on impulsiivinen ja vaihtaa mielipidettään mielialan mukaan, mies myötäilee ja ottaa vastaan. Ratkaistavana ei ole pelkästään se, miten mahdollinen lapsi juuri heidät ja heidän suhteensa muuttaa, vaan myös se, onko ajattelevan ja aikaansa seuraavan ihmisen ylipäätään järkevää tai edes oikeutettua hankkia jälkikasvua. 

Miksi tuoda lisää hiiltä kuluttavia ihmisiä maailmaan, joka on jo tuhonsa partaalla? Ja kuinka monta puuta oikein pitää istuttaa, jotta saa korvattua edes oman olemassaolonsa?

MacMillan kehrää parisuhdedraman sivulauseisiin paljon punnitua pohdintaa ihmisen vaikutuksesta ympäristöönsä ja siihen, millainen tulevaisuus seuraaville sukupolville jätetään.

Näytelmä ajaa henkilönsä tuskallisen tunnistettaviin pattitilanteisiin. Kaikessa on aistittavissa myötätuntoinen ja huumorintajuinen ymmärrys ihmisestä.

Keuhkot on paitsi hieno teksti sekä koskettava ja humoristinen esitys, myös loistava muistutus siitä, mistä teatterissa pohjimmiltaan on kysymys.

*****

Suomen kantaesitys Omapohjassa 18.9.2015, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 23.9.2015

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...