13 heinäkuuta, 2015

Nykysiskokset möyrivät Impivaaran metsissä

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on mahtava teos, joka aina vaan kestää uusia tulkintoja. Luen parhaillaan Riina Katajavuoren Wenla Männistöä, joka päivittää tarinan nykypäivään veljesten ympärillä elävien naisten silmien kautta. Kirjan pohjalta Kansallisteatteriin tehty Alli Jukolan tarina tuli nähtyä keväällä.

Ylioppilasteatteri puolestaan paiskaa Kiven veljesparven pää edellä Mustikkamaan metsiin ja vaihtaa siinä rytäkässä pojat tytöiksi. Seitsemän siskoa - ja sitten me ryypättiin tuo yhteen ostarin olohuoneen, Jukola Barin tiskin varjossa kasvaneet siskot, joiden side ei ole geeniperäistä vaan yhteenkasvaessa vahvistunut.

Nämä naistenlehtien mukaan nimetyt tytöt eivät kaipaa miehiä itseään määrittämään, vaikka yhtä lukuunottamatta sykkivätkin sydämet lukkarin enkelikiharaiselle Danielille. Viina virtaa ja testosteronia uhkuvat Toukolan pojat ottavat turpaan. Aivan yhtä yhteiskuntakelvottomia ovat nämä nyky-Suomen siskot kuin kohta 150 vuoden takaiset esikuvansakin. Edes lukkarin pitämä sovinistinen tenniskoulu ei saa räyhäraileista sivistyneitä naisia koulittua.

Mihin suuntaavat siis siskokset? Pimppivaaran autiotuvalle, spurgujen bunkkeriin. Siellä on hyvä vetää pirtua tarvittaessa vaikka deliriumiin saakka. Mutta yhteiskunta ei anna armoa, känninen tihutyö on maksettava ja se onnistuu vain töihin menemällä. Välistä roti repsahtaa, mutta lopulta järki - ja rakkaus - voittaa. Tietenkin. Pahinkin pukari oppii niiamaan kauniisti.

Sirpa Riuttalan, Veera Tapperin ja työryhmän sovitus on alkuteokselle häkellyttävän uskollinen onnistuen samalla yllättämään päivityksen syvyydessä.  Siskosten luonteet ja ominaisuudet myötäilevät Kiven veljeksiä ja tarinan tuntija saa runsaasti riemua poimiessaan pieniäkin yksityskohtia.

Riuttalan ohjauksen ronski energia kantaa ja nuorta näyttelijäkaartia on ilo katsoa. Jokainen lataa täydet panokset pöytään. Erityisen sydämeenkäypää on Inkeri Hyvösen tuppurointi Juhanina, ei kun Evitana. Myös Aapo Puustin baariruusu Taula-Mari on huikea soolo.

Lopuksi mieleeni jää kuitenkin pienen pieni toivonmurunen siitä, ettei tenniskoulu näitä nuoria naisia kokonaan nujertaisi, vaan jättäisi tilaa vielä sille kiroilullekin. Kun on se niin iso osa naiseutta sekin, perkele!

*****

Ylioppilasteatteri: Seitsemän siskoa - ja sitten me ryypättiin
Esitys Mustikkamaan kesäteatterissa 13.7.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...