Olen edellisen kerran käynyt Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla melkein 20 vuotta sitten. Aika tehokkaasti on siis mennyt ohi, ottaen huomioon, että pyörin kaupungissa muuten varsin säännöllisesti. No, nytpä sitten ihan uusin silmin. Ensimmäinen teospari oli ranskalainen Boxe Boxe ja turkulainen Ennen viimeisiä ajatuksia.
Nyrkkeilijän liikkeessä kehässä on paljon tanssillisia elementtejä. Breakdanceen puolestaan kuuluvat olennaisena osana battlet, ringin sisällä käytävät kaksintaistelut. Capoeira yhdistää tanssin ja kamppailulajin. Ranskalaisen Companie Käfigin Boxe Boxen lähtökohta ei siis ole ollenkaan kaukaa haettu.
Parhaimmillaan Mourad Merzoukin koreografia on yhdistäessään breakdancea ja hip hopia nykytanssiin, mikä antaa taitavan ensemblen tanssijoille mahdollisuuden loistaa sekä yhdessä että erikseen. Kököimmillään esitys on slapstick-pätkissä, joissa pelleillään erilaisten harjoituspallojen ja nyrkkeilysäkkien kanssa.
Vähän pöljä on myös visuaalinen ratkaisu rullailla esityksen klassisen musiikin livenä soittavaa Debussy Quartetia ylisuurilla tuoleilla pitkin näyttämöä. Haukotuttavimmillaan taas ollaan geneeriseksi kamppalulajinäytökseksi typistyvissä osioissa, jotka eivät millään nouse tanssiosioiden taiteelliselle ja taidolliselle tasolle.
Mutta keskitytään siihen parhaimpaan osuuteen. Teddy Varardo. Aivan järjetön kehonhallinta ja huikea breakdancen ja nykytanssin sulautuma.
Varardo saa - oikeutetusti - paljon tilaa ja katarttisen loppusoolon. Hän tuntuu välillä painottomalta, aivan kuin leijuisi lattiasta irti muutaman sormen varassa, koko muun kehon vain roikkuessa siinä yläpuolella painovoimaa uhmaten. Eikä kyse ole vain teknisestä taidosta vaan myös herkästä ilmaisusta. Huh.
Varardon lisäksi ensemblestä nousevat Rémi Autechaud sekä Aurélien Chareyron, joiden popping battle (vai oliko se sittenkin lockingia, nyt en kyllä ihan tiedä?) on esityksen nautittavimpien hetkien joukossa.
Aurinkobaletin Ennen viimeisiä ajatuksia on festivaalin taiteellisen johtajan Jorma Uotisen koreografia. Räjähtävän Boxe Boxen rinnalla teos on viileän tyylikäs, mutta myös vähätunteinen tutkielma rakkaudesta.
Kolmen parin liike sinänsä on kaunista, haastavaa ja kiinnostavaa, mutta se ei silti oikein puhu minulle mistään. Tiedän, että teoksen on tarkoitus kertoa rakkaudesta, mutta mitä siitä? Onko se ihanaa, kaunista, rumaa, ahdistavaa, raastavaa vai mitä?
Kaikki teoksessa on tyylikästä, musiikki on tarkoituksellisen pateettista chansonia tai viileää jazzia ja kuuluu välillä kuin kaukaisuudesta. Valkoinen näyttämö, design-tuolit, mustavalkoinen puvustus, joka merkkaa miehet miehiksi ja naiset naisiksi, kaikki sointuu yhteen täydellisesti. Tanssissa on paljon kontaktia, nostoja ja suurta liikettä, mutta yhteys näiden ihmisten välillä ei välity.
Yllättävä lämmin hetki tulee, kun musiikki muuttuu lattariksi, tanssijoiden lantiot lähtevät liikkeelle ja hymy nousee kasvoille. Yhtäkkiä näyttämöllä on elämää, tunnetta, hieman hikistä ruumiillisuutta. Sitten hetki katoaa.
Lopuksi miehet kaatavat näyttämölle riisiä (tai raesokeria tai jotakin vastaavaa), mikä on ovela käänne. Se tuo tanssiin vaaran tuntua, mutta on samalla visuaalinen ja äänellinen elementti. Huomaan kuitenkin miettiväni jo ihan jotakin epäolennaisuuksia. Harmillista. Kaikki laadukkaat ainekset on kasassa, mutta jotenkin tämä keitos jää ilman erityistä makua.
*****
CCN de Créteil et du Val-de-Marne - Compagnie Käfig: Boxe Boxe
Aurinkobaletti: Ennen viimeisiä ajatuksia
Esitykset Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla 11.6.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!