06 kesäkuuta, 2015

Arkisia räjähdyspisteitä

Kun yleisö saapuu sisään, seisoo näyttämöllä keski-ikäinen nainen. Kasvoilla on hämmentynyt hymy, jalkojen välissä on lammikko. Hän havahtuu häpeillen tilanteeseen ja peilaa kasvojaan virtsalätäköstä. Aika kaamea kuva heti alkuun antaa odottaa jotakin kaameaa jatkossakin.

Salla Viikan kirjoittama ja Piia Peltolan ohjaama Aukko on osa Teatteri Takomon ja Teatterikorkeakoulun yhteistyötä, jossa opetusteatteri jalkautuu kentälle. Aukon työryhmässä on sekä ammattilaisia että eriasteisia opinnäytetöitä tekeviä opiskelijoita. Viikalle sekä näyttelijä Julia Lappalaiselle kyseessä on maisterin tutkinnon taiteellinen lopputyö. 

Teksti tarttuu oivaltavasti tilanteisiin, joissa näytelmän keskeiset naiset tulevat työelämässä jyrätyiksi. Ensin Henna Hakkarainen tulkitsee kulttuuriarkiston kellarissa yhden runoilijan elämäntyötä 30 vuotta järjestellyttä työmyyrää. Julia Lappalaisen esittämä innokas yliopistoharjoittelija pyyhkäisee metaforiset pölyt ummehtuneesta toimistosta ja muuttuu heti uhkaksi.

Toinen näytös varioi tilanteen toisin päin. Tässä rinnakkaistodellisuudessa Lappalainen onkin se harmaa muurahainen, jonka asemaa kansanedustajan vaalikampanjan työrukkasena horjuttaa Hakkaraisen menopaussista viisveisaava naiseuttaan juhliva markkinointihirmu. Jouko Puolanto on kummankin toimiston pomo, joka ei tajua oman vallankäyttöään eikä sitä, miten johdateltavissa hän on.

Päähenkilöiden psykologisen paineen kasvaminen ja vääjäämättä lähestyvät räjähdyspisteet tulevat esiin pienillä ja nopeilla värähdyksillä näytelmän tavallisuutta alleviivaamassa maailmassa. Aalto ARTSin opiskelija Tinja Salmen katsomon ja näyttämön rajaa häivyttävä lavastus sekä Tellervo Syrjäkarin puvustus leikkivät korostetun arkisilla ja tunnistettavilla yksityiskohdilla.

Esityksessä minua viehättää absurdin komiikan keinoin pelaava taitava näyttelijäntyö. Karjakkokatseet (okei, tätä ei tajua kukaan 80-luvulla tai myöhemmin syntynyt, otetaan tuoreempi esimerkki) ja Konttori-henkinen merkitsevä vilkuilu katsojaan päin sekä niskaakyyristyttävä epämukavuus ja häpeä, joka henkilöistä tihkuu, on herkullista. 

Sekä tekstissä että ohjauksessa näkyy kuitenkin aika klassinen nuorten ja innokkaiden tekijöiden helmasynti: tavaraa on vaan ihan liikaa. Mukaan on haluttu punoa niin paljon kaikkea, että teemojen runsaus kääntyy jo vähän esitystä vastaan. Ei ehkä ihan luoteta, että vähemmälläkin korostamisella katsoja keskeiset symbolit kyllä poimisi itsekin. Äiti-tytär-suhteeseen vielä lopuksi tarttuva epilogi jää jo ilmaan leijumaan.

*****

Teatteri Takomo & Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu: Aukko
Esitys Takomossa 4.6.2015

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...