16 toukokuuta, 2015

Taideakatemia, osa 1: Tanssia radiossa

Tänään kuuntelin nykytanssia radiosta. Tai no, kuuntelin radio-ohjelmaa, joka oli osa nykytanssiesitystä. 

Teatteri Jurkassa esitettävä Taideakatemia on siis paitsi nykytanssiesitys, myös suora radiolähetys. Halusin kokea molemmat ja nimenomaan tässä järjestyksessä, paikan päälle olen menossa viikon päästä.

Samaan aikaan, kun Janne Marja-aho ja Panu Varstala tanssivat, puhuvat toimittaja Anna Cadia ja filosofi Tuomas Nevanlinna. Radiolähetys paitsi kommentoi teosta, on myös elimellinen osa sitä. Verkon kautta kuuntelijoille on lisäksi tarjolla videosuunnittelija Teemu Määttäsen rakentama visualisointi.

Toisin kuin teatterissa esitystä katsoessa, teen kaikenlaista samaan aikaa. Venyttelen, juon teetä, selaan nettiä, sometan. Juuri näin kuuntelen radiotakin, en jokaista sanaa kuuliaisesti hiljaisuudessa vastaanottaen, vaan poimien puhevirrasta mitä milloinkin.

Tanssi on lähetyksessä oikeastaan aika vähän läsnä, taustalta kuuluu tanssijoiden töminää ja silloin tällöin Cadia ja Nevanlinna pyrkivät sanallistamaan näkemäänsä, mutta pääasiassa puhutaan taiteesta yleisemmällä tasolla.

Moniajoa tekevän radiokuuntelijan läpi suodattuu ainakin tällaisia asioita (ja takuulla monessa näistä on sekaisin niin Cadian, Nevanlinnan kuin omiakin ajatuksiani):

Amatööritanssia. Tavallisen ihmisen tanssia. Ammattitanssijan tulkinta tavallisen ihmisen tanssista.

Heijailua, lekottelua. Stalinin ajan stadionjuhlat.

Affektiivinen ja aggressiivinen dynamiikka, ei voi tietää, johtaako tilanne tappeluun vai paritteluun.

Pitäminen. Onko taideteoksesta pitäminen olennaista? Ainakin itse olen törmännyt teoksiin, jotka ovat vaikuttaneet minuun voimakkasti, tuottaneet hyvinkin vahvoja tunnereaktioita, mutta joista en ole lainkaan pitänyt.

Nevanlinna kertoo tanssivansa vain vahvassa humalassa. 

Maku. Mitä se on, jos kerran taiteen kokeminen on aina subjektiivista? Miten voidaan sanoa, että jonkun maku on toista parempi tai että makua voidaan kehittää? Nevanlinna toteaa, että juuri tästä syystä kritiikki on tärkeää, koska vaikka sekin on "vain yhden ihmisen kokemus", on kritiikki kuitenkin tapa jakaa taide niille, jotka sitä eivät ole kokeneet. Toisaalta moderni taide myös sisällyttää kritiikin itseensä, taide kysyy kriittisiä kysymyksiä itseltään ja kommentoi itseään.

Taiteen ymmärtäminen on yliarvostettua. Nevanlinnan mukaan teos on kiinnostava vain niin kauan, kun sitä ei täysin ymmärrä. Taiteen tyhjentymättömyys tekee siitä kiinnostavaa, ymmärrys tekee teoksesta banaalin. Saako sanoa, ettei ole ymmärtänyt? Nevanlinna haluaa hälventää ymmärtämättömyyden pelkoa.

Kinesteettinen empatia, jota Cadia sanoo tuntevansa tanssia katsoessaan, on tuttua minullekin. Tanssi tuntuu myös katsojan kehossa. Nevanlinna toteaa, että myös vastaliike on myötäilemistä.

Nevanlinna tuntee helpotusta havaitessaan, että improvisoidulta tuntuva liike onkin tarkasti koreografioitua. Loppukuvan voi tunnistaa sen tullessa, koska katsojaan on iskostettu tietty konventioon perustuva dramaturginen odotus. 

Teknisesti lähetys toimii vähän epätasaisesti. Seuraan sitä pääosin visualisoinnin kanssa, mutta välillä feedin pykiessä siirryn Radio Helsingin soittimeen ilman kuvaa. Äänentaso vaihtelee ärsyttävästi, mainokset tulevat huomattavasti lujempaa kuin lähetys, samoin Nevanlinna kuuluu Cadiaa kovempaa.

Visualisointi ei minua alkuun juuri liikauta, ehkä siksi, että puheesta poimiutuvat sanat, jotka jäävät leijumaan muodostaen eräänlaisen pilven, on idea, jonka olen nähnyt joskus aiemmin tanssiteoksen yhteydessä, Määttäsen tekemänä silloinkin. Toisella puoliskolla liiketunnistukseen perustuva visualisointi on abstraktimpaa ja se tuntuu kiinnostavalta. 

Välillä näkyy myös puolittaista kuvaa näyttämöltä. Jotenkin hätkähdän tätä, eihän minun pitänyt nähdä mitään, vaan pelkästään kuulla! Sattumalta juuri samaan aikaan Cadia kuvailee Marja-ahon liikehdintää todeten, ettei urheiluselostajamaisessa kuvailussa taida olla mieltä, kun eivät kuulijat sitä näe kuitenkaan. 

Vaan olipahan mielenkiintoinen kokemus! Radio-ohjelma jätti kyllä nälän päästä paikan päälle kokemaan teos myös toisesta näkökulmasta. Siellä mukaan tulevat myös valo-, ääni- ja pukusuunnittelu, sekä tietenkin yhteisöllinen vastaanotto.


*****

Teatteri Jurkka & Radio Helsinki: Taideakatemia
Suora lähetys 16.5.2015

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...