23 toukokuuta, 2015

Pieni on suurta kun selkein elein, lauluin luodaan*

The Suit -esitystä katsoessa mietin, että vaikuttaako mielipiteeseeni se, että sen on ohjannut Peter Brook. Nykykatsojana ajatelen, että olenhan minä nyt tämmöistä näyttämökieltä nähnyt vaikka miten paljon, sitten muistan, että tänä vuonna 90-vuotias Brook oli justiinsa se heppu, joka loi 1960-luvulla teatterikäsityksiä mullistaneen tyhjän tilan estetiikan. 

The Suit on teos, johon Brook on palannut useita kertoja, kieli on vaihtunut ranskasta englanniksi ja näyttelijätkin vuosien varrella. Eteläafrikkalaisen Can Themban 1950-luvulla kirjoittamaan pieneen novelliin perustuva esitys on puitteiltaan vaatimaton. Brook elää niinkuin saarnaa, näyttämö muotoutuu muutamilla tuoleilla ja vaaterekeillä Johannesburgin esikaupungissa Sophiatownissa sijaitsevaksi kodiksi, bussiksi, kirkoksi.

Vuonna 1955 Sophiatown julistettiin valkoisten alueeksi ja sen kymmenettuhannet mustat asukkaat siirrettiin toiseen townshipiin. Näytelmässä eletään aikaa juuri ennen tätä, kun Sophiatown on vielä kulttuurisesti vireä ja elinvoimainen alue. Apartheid on esityksen viitekehys, mutta tarina kertoo nuoresta avioparista Philomenista (Jared McNeill) ja Matildasta (Cherise Adams-Burnett), joiden keskiluokkainen idylli murenee Matildan jäädessä kiinni pettämisestä. 

Rakastajalta jää rikospaikalle puku, josta Philomen tekee koston ja rankaisun välineen. Hän on vaimolleen lempeä, ei riitele, ei lyö, mutta nöyryyttää tätä tekemällä puvusta liiton kolmannen osapuolen. Puku tuodaan ruokapöytään ja vuoteeseen, sitä kävelytetään ulkosalla. Niin kauan kuin tämä julma leikki pysyy kahdenkeskisenä, Matilda hyväksyy sen, onhan hän omasta mielestään rangaistuksen ansainnutkin. Mutta sitten Philomen menee liian pitkälle.

Kolme näyttelijän ja kolmen muusikon voimin tarinaa sävytetään klassisella musiikilla sekä Miriam Makeban ja Nina Simonen lauluilla. Mukana on myös englanninkielinen versio Carolan Kielletyistä leikeistä, oletan, että tämä on jonkinlaista esityksen lokalisointia, samaan tapaan kuin näyttelijöiden heittämät satunnaiset suomenkieliset sanatkin. 

Esityksessä minua viehättää taitava näyttelijäntyö, joka on suorassa kontaktissa yleisöön ja ilmavana sopivassa kontrastissa ankaran sisällön kanssa. Adams-Burnettin ja McNeillin rinnalla Ery Nzaramba tekee runsaan kourallisen sivurooleja. Joukkokohtaukset luodaan muusikoiden ja muutaman yleisöstä poimitun kanssa.

Rekvisiittaa on vain ehdottomasti pakolliset ja suuri osa tehdään miimisesti. Näin kaikki näkyvä saa vahvan merkityksen. Koskaan en ole näin surullista korvakorujen ja rannekorun riisumista nähnyt.

The Guardianin kriitikko oli aikanaan hieman harmistunut: "The show's simplicity is undeniably pleasing, but its self-conscious elegance prettifies emotions and actions, dilutes the tragedy and sends you out into the night feeling jolly rather than sobered". 

Minulle tämä on kuitenkin koko esityksen juju: hyvinkin inhottava tarina tuodaan lavalle kepeästi, ilman tunteiden paisuttelua. Rankistellen teos ei toimisi, mutta tällä tavoin se saa - ainakin minussa - aikaan voimakkaamman reaktion. Pois lähtiessä hymyilen, mutta myös kyynelehdin.

Niin. Pidinkö esityksestä siis siksi, että sen on ohjannut Peter Brook? Päinvastoin, luulen, että pidin siitä siitä huolimatta. Odotukseni olivat luonnollisesti kovat, mutta esityksen aikana unohdin, kenen teosta katson.

Eräs Brookin tunnetuimmista teoksista, kolmekymmentä vuotta sitten tehty Mahabharata kesti yhdeksän tuntia. Vain reilun tunnin mittainen The Suit onnistuu luomaan intiimin hetken ja piirtämään näennäisen pienellä tarinalla ja vähillä keinoilla julman, koskettavan ja kirkkaan kuvan. Esitys ei huou mitään sellaista "tulkaa ja ihailkaa teatterigurun kädenjälkeä" -tunnelmaa, vaan pyytää vain vilpittömästi pysähtymään hetkeksi tämän tarinan äärelle. 

*****

Théâtre des Bouffes du Nord: The Suit
Esitys Espoon Kaupunginteatterissa 22.5.2015

*Tsekkaa myös kulttuurikritiikin tiivistyksen mestari Haikuarviot, jolta lainasin otsikkoni! 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...