28 huhtikuuta, 2015

Inhimillisyyttä arpoen

Kävin Kaapelitehtaalla katsomassa vieraita kaukaa Espoosta eli Glims & Glomsin tuplailtaa. Tarjolla oli Tuomo Railon inhimillisyyden ulottuvuuksia luotaavan trilogian kaksi ensimmäistä osaa: Arka paikka (2011) ja Aikojen lopun kvartetto (2013). Kaksi varsin erilaista teosta loivat aika jännän kokonaisuuden.

Arka paikka on teos kolmelle tanssijalle, Ville Oinoselle, Sakari Saikkoselle ja Katri Soinille. Tanssiteoksissa on usein niiden uudelleen tulemisten myötä henkilövaihdoksia, mutta tätä minun olisi vaikea ajatella muiden tanssimana, sen verran vahvasti tämä tuntuu solahtavan juuri näiden tanssijoiden kehoon.

Esityksen aluksi kuuden kohtauksen järjestys arvotaan. Liike on osittain improvisoitua, osittain koreografioitua ja näiden osioiden virtaus tuntuu luonnolliselta. 

Kaiken läpäisee leikkisyys ja yllätyksellisyys: juuri kun ajattelen, että nyt tiedän, mistä tämä kohtaus kertoo, se muuttaakin muotoaan. Vakava lipsahtaa hassutteluksi, erotiikka noloudeksi. Välillä kisaillaan, tönitään ja sitten taas tukeudutaan toisiin.

Tanssijat ovat paitsi valtavan taitava ja tasavahva kolmikko, myös kiinnostavia esiintyjiä kukin yksinään. He tukevat toisiaan kaikissa sanan mahdollisissa merkityksissä. Koko ajan on joku pakottava tarve olla toisessa kiinni, ripustautua. 

On kuin liike vetäisi kahteen suuntaan, tanssijat tuntuvat välillä kuin leijailevan hieman lattian yläpuolella. Ja silti ollaan maadoittuneita, he eivät ilmapallojen lailla pörähdä karkuun, vaan palaavat aina toisiinsa kiinni. 

Klezmermusiikki, joka esityksessä varsin säästäväisesti soi, on tähän ristiriitaisuuteen juuri täydellistä. Se on samaan aikaa iloista ja haikeaa, riehakasta ja surumielistä. 

Esitys on valloittavan hyväntuulinen ja on ihanaa seurata tanssijoiden sanatonta kommunikointia, katseita, naurahduksia kuin sanoen "ai sä teit ton noin tänään". Minulle esitys puhuu siitä, miten tärkeää kontakti toiseen ihmiseen - niin kehollinen kuin sosiaalinenkin - on siinä, miten olemme suhteessa omaan itsemme ja maailmaan. 

Siinä missä Arka paikka on aika helposti lähestyttävä esitys, haastaa Aikojen lopun kvartetto katsojansa ihan eri tavalla. Myös tässä esityksessä arvonta ratkaisee esityksen kulun.

Olivier Messiaenin samanniminen kvartetto pianolle, viululle, sellolle ja klarinetille (esityksessä soittamassa Emil Holmström, Pasi Eerikäinen, Petja Kainulainen ja Taavi Oramo) on sävelletty ja kantaesitetty toisen maailmansodan aikaan saksalaisten sotavankileirillä. Tätä tietoa minun on mahdoton ohittaa esitystä katsoessa - lavastus, puvustus ja valosuunnittelu vievät assosiaationi keskitysleirille.

Kalterimaiset seinäkkeet vaihtavat paikkaa kohtauksesta toiseen ja ne, samoin kuin liikuteltavat kirkkaat lamput aiheuttavat sen, ettei teosta ole mahdollista nähdä kokonaisuutena, tarjolla on välähdyksiä sieltä täältä. 

Sirpalemaisuus on helppo hyväksyä, niin paljon tapahtuu kuitenkin koko ajan. Vain yksi katsoja käyttää mahdollisuutta vaihtaa paikkaa esityksen aikana. Itse en tiennyt tästä etukäteen, joten koin edestakaisin käveleskelevän miehen lähinnä häiritsevänä. 

Kuusi tanssijaa (Jonna Aaltonen, Simo Heiskanen, Ilona Kenova, Tuomo Railo, Guillermo Sarduy ja Juanjo Torres Martinez) eivät illan toisen teoksen tavoin erotu niinkään yksilöinä, vaan he ovat lauma. Tosin Railon itsensä hullunkurinen ja jotenkin camp hahmo pirskahtelee usein pintaan. 

Liike on groteskia, aggressiivista, ahdistunutta ja ahdistavaa. Paikoin rumuuden seassa vilkahtaa kuitenkin jotakin lyyristä, kuin häivähdys toivoa, aivan kuten Messiaenin musiikissakin. Inhimillisyys taantuu eläimellisyydeksi, tanssijat ovat yhdessä hetkessä suurena möykkynä vellovia ameeboja, toisessa yöperhosia, joita valo vetää puoleensa. 

Kahden teoksen kokonaisuus on mielenkiintoinen, vastakohdat virittävät odottamaan trilogian kolmatta teosta, vuoden päästä ensi-iltaan tulevaa päätösosaa Omnipotens. 

****

Glims & Gloms:
Arka Paikka
Aikojen lopun kvartetto
Esitykset Kaapelitehtaan Pannuhallissa 28.4.2015

3 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Olin samaa esitystä katsomassa tänään. Arka paikka on , juurikin kuten sanoit, näiden kolmen nimenomaisen tanssijan teos. Se valtava luottamus, mitä heissä toisiinsa nähden on, vapauttaa katsojan myös mukaan kuuteen eri pienoisnäytelmään.

Aikojen lopun kvartetto pääsi aivan uusiin sfääreihin; aiemmissa esityksissä taustanauha tuotti musiikin ja näyttämöllä oli kuusi tanssijaa, jotka välillä yhdessä ja välillä erikseen toivat rytmin esitykseen. Tänään mukana oli neljä henkilöä lisää rytmittämässä esitystä; hieno kvartetto, joka vastasi upean sävellyksen musiikillisesta tulkinnasta. Kun tänään myös näki soittajien latautumisen esitykseen ja varsinkin soolo-osien aikana, voin aivan rehellisesti sanoa, että itse toivoin esityksen ja musiikin vain jatkuvan, eikä loppua koskaan. Jos vain oli mahdollista, menisin vielä katsomaan teokset uudestaan huomenna. Mutta kun en pääse, toivon, että mahdollisimman moni pääsee kokemaan samoja tunteita kuin minä. Kiitos Glims & Glomsin koko tekijä-, toteuttaja- ja tuotantotiimi!

Katri kirjoitti...

Totta, muusikot toivat Aikojen lopun kvartettoon oman jännitteensä ja useinkin huomasin katsovani myös heitä.

Katri kirjoitti...

Lisäsin näin jälkikäteen myös muusikoiden nimet itse blogaukseen, niin menee krediitit oikeaan osoitteeseen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...