24 huhtikuuta, 2015

Ihmisluonteen eri kerroksista

Kun Martti Suosalon esittämä rikosylikomisario Arto Jylhämä kysyy seminaariväeltä - meiltä katsojilta -, missä ammatissa tarvitaan empatiaa ja toisen ihmisen tilanteeseen samastumista, sanoo vieressäni oleva nainen hiljaa ääneen "näyttelijä". 

No juu. Näyttelijä ei kuitenkaan ole esimerkkinä Kari Hotakaisen kirjoittamassa Palvelija-monologissa, mutta pappiin, suntioon, parturi-kampaajaan, kätilöön ja mielenterveyshoitajaan siinä kyllä tutustutaan, muutamaan muuhunkin hahmoon, joilla Jylhämä demonstroi näkemyksiään ihmisluonteesta. Sivutaanpa luennolla myös tapon anatomiaa.

Ensimmäinen näytös on pohjustustusta, jossa poliisi avaa erilaisia esimerkkejä ihmisluonteen monisyisyydestä, toisessa näytöksessa paneudutaan kadonneen parturikampaaja-omaishoitajan tapaukseen. Tästä sukeutuukin melko monipolvinen kertomus siitä, miten yllättävä muutos elämässä voi johtaa isoihin synteihin. Juoni poukkoilee välillä sinne tänne, mutta punoutuu kuitenkin aina lopulta päätarinaan.

Hotakainen ei ole kuoliaaksinaurattaja, vaan hänen luomansa henkilöt ovat ennemminkin tragikoomisia alkujaan pienine ongelmineen, jotka lumipallon lailla kasvavat suuriksi ja kohtalokkaiksi. Teksti on oivaltavaa ja ihmisluonteen syvästä tuntemuksesta nousevaa. 

Minua hivelevät Hotakaisen yksittäiset lauseet, joissa on sekä sisältöä, että tilaa ajatukselle. Toisin kuin eräälläkin näytelmän keskushenkilöllä, jolla "on niin paljon tunteita, ettei järki mahdu mihinkään rakoon". 

Suosalo on taitava ja häkellyttävän pienin keinoin monikasvoinen esiintyjä. Hän pitää kevein ottein yksin hyppysissään monisatapäistä yleisöä, joka kiltisti yhtyy virteenkin heti ensitahdista. Tämä pappi ja koko hautajaiskohtaus on yksi esityksen herkullisimmista. Millaisia olisivatkaan täysin rehelliset ja kaunistelemattomat hautajaispuheet?

Miksi siis palvelija? Kaikkia seminaarin esimerkkejä yhdistää palvelijaluonne ja -ammatti, he kaikki tekevät työtään toisten hyväksi. Tällaisia henkilöitä on jokaisen elämässä valtavasti ja kun heillä menee hermo, on jälki rumaa. Silti syntiä tehdessäänkin heillä on pohjimmiltaan hyvät aikeet. Ja siksi poliisi jättää hermot kotiin, etteivät ne menisi töissä.

Suosalon ja Raila Leppäkosken ohjaamassa monologissa näyttelijän vastanäyttelijöiksi muotoutuvat valo ja ääni. Max Wikströmin visuaalisuus ja valo tukevat Suosalon henkilövaihdoksia tarkasti, mutta hienovaraisesti. Jussi Kärkkäisen äänisuunnittelussa taas tyrskäyttää luontodokumenteista tutun Jarmo Heikkisen yllättävä äänicameo.


*****

Helsingin Kaupunginteatteri: Palvelija
Esitys 23.4.2015


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...