Punainen on auringonlasku, veri, tomaatti, intohimo. On karmiini, sinooperi ja kaikki mahdolliset erisävyiset välivärit. Väri taas on oikeasti valoa, joka taittuu erilaisista pinnoista eri tavoin ja jonka jokaisen silmä tulkitsee vähän eri lailla.
John Loganin näytelmässä Red väriä ja valoa tutkivat 50-luvun lopun New Yorkissa abstraktia ekspressionismia edustava kuvataiteilija Mark Rothko ja hänen nuori assistenttinsa. Tarinaa on vain siteeksi, mutta sitä enemmän on kiehtovaa puhetta taiteesta.
Kansallisteatterin Omapohjassa on kaksi katsomoa: yleisölle tarkoitettu ja se, jossa Seppo Pääkkösen esittämä Rothko istuu. Hän katsoo. Ei meitä, vaan meidän lävitsemme kohti omaa taidettaan. Häntä ei kiinnosta tulkinta, sen sijaan hän haluaa herättää katsojissaan alkukantaisia inhimillisiä tunteita, samoja, joita kokee itse teoksiaan maalatessaan.
Rothko on modernismin dinosaurus aikana, jolloin pop-taide ja muut uudet tuulet pyrkivät kohti omaa isänmurhaansa. Kanonisoitu taiteilija luo seinämaalauksia rikkaiden ravintolaan ja pelkää muuttuvansa tarpeettomaksi. Pääkkönen annostelee Rothkon sisäistä maailmaa säännöstellen, mutta intensiivisesti.
Olavi Uusivirran esittämä Ken ihailee työnantajaansa ja kasvaa yhteisen taipaleen aikana kohti omaa taiteilijuuttaan. Vanha ja uusi törmäävät, kumpikin provosoi toistaan. Kun vanha painottaa menneen tuntemista ja sen päälle rakentamista, katsoo uusi eteenpäin. Uusivirran tulkinta on kehossa: silmäkulma nykii, hän liukastelee lattialle roiskuneessa maalissa taiteen vuoksi.
Juhana von Baghin ohjaama esitys on älyllinen ja analyyttinen, se pysyttelee tietoisesti etäisenä eikä juuri pyri manipuloimaan katsojan tunteita. Siksi näyttämöllä nähtävät muutamat tunteenpurkaukset tuntuvatkin tässä kontekstissa melkein liioittelulta.
Ei esitys kuitenkaan puhuviksi päiksi pelkisty, siinä on mielenkiintoista tilankäyttöä ja näyttämön ja katsomon rajan rikkomista, mitä Ina Niemelän yllätyksellinen valosuunnittelu tukee taitavasti. Esityksen runsas musiikkidramaturgia sitoo visuaalisen maailman ja tekstin yhteen.
Samalla tavoin, kuin Rothko kehottaa katsomaan omia teoksiaan, toimii esityskin juuri näin, ihan läheltä katsottuna.
*****
Suomen Kansallisteatteri: Red
Suomen kantaesitys 4.3.2015, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 6.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!