01 helmikuuta, 2015

Ei poika susta oo siihen

Kolmantena oululaisesityksenä näin Poika Mancinin. Kauko Röyhkän romaaniin perustuva, Miss Farkku-Suomen jatko-osa on kiinnostava uusi musiikkinäytelmä. Röyhkän laulujen kautta kulkee rock-kuolemattomuudesta haaveilevan Poika Mancinin tie läpilyönnin kynnykselle, toisena lankana seurataan Miss Farkku-Suomen pikkusiskon Katjan tarinaa uskoa etsimässä.

Janne Kuustien dramatisoima ja ohjaama esitys on virkistävän raikas. Kaupunginteatterin omista näyttelijöistä sekä nuorista laulajista koostuva ensemble on tasaisen lahjakas, meininki on aluksi oululaisen rennonletkeää, mutta vakavoituu kuin varkain. Tommi Sahan sovitukset Röyhkän kappaleista ovat mielenkiintoisia menemättä kuitenkaan liian kauas alkuperäisestä.

Esityksen dramaturgia muuttuu toisessa näytöksessä juonta kuljettavista lauluista selkeämmin musiikkinumeroiksi, mikä on toki myös perusteltua, kun Mancini siirtyy isommille lavoille. Samalla ego kasvaa ja lankeemus lähenee. Talo meren rannalla kasvaa järkyttävän hienoksi finaaliksi.

Mikael Saari on ottanut Tepon eli Poika Mancinin rock-kliseitä toistavan hahmon haltuun hurjan kokonaisvaltaisesti ja fyysisesti omahyväisiä ilmeitä ja laulusoundin asteittaista kehittymistä myöten. Mancini pysyy kuitenkin mysteerinä alusta loppuun, hänen sisälleen ei päästä kurkistamaan. Mielestäni se on ihan hyvä ratkaisu, hahmo on enemmänkin ikoninen kuin psykologinen.

Herkempää roolityötä tarjoavat nuoret naiset, Manciniin rakastuvaa Eveä viehättävän pöhkösti tulkitseva Lotta Vaattovaara sekä seurakunnan sankarin ja pahan rokkipojan välillä tempoilevaa Katjaa esittävä Heta Keskinarkaus, joka tarjoilee Röyhkän Helvetin huikeana välifinaalina ensimmäisen näytöksen lopuksi.

Enpä muista, että olisin innostunut uudesta kotimaisesta musiikkinäytelmästä näin paljon sitten Suruttomien!

*****

Oulun Kaupunginteatteri: Poika Mancini
Esitys 31.1.2015

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...