30 syyskuuta, 2014

Vastenmielinen mekkala

Brittiläisen Mike Yeamanin komedia Onnennumerot sai Suomen kantaesityksensä vuosi sitten Rauman Kaupunginteatterissa. Nyt Hanna Ojala on ohjannut esityksen uudestaan Hämeenlinnan Teatteriin, mukana ovat tulleet myös Mummoa esittävä Ritva Loijas sekä lavastus ja puvustus. Ihan kannatettavaa pienten teattereiden tuotantoresurssien yhdistämistä.  

Yeamanin teksti on aika klassista brittikomediaa. Mummo on voittanut lotossa pääpotin, mutta jemmailee kuponkia perheeltään esittäen dementikkoa. Ehkä pää on välillä sekaisin ihan oikeastikin, mutta suurimmaksi osaksi vaikuttaa siltä, että koko homman juju on hyppyyttää nuorempaa polvea, joka ei sellaisenaan mummolle kelpaa.

Perheenäiti Jaanalla (Birgitta Putkonen) on sivusuhde naapurin isovehkeiseen Mikkoon (Jarkko Tiainen), oma mies Reijo (Otto Kanerva) on työtävieroksuva wannaberokkari. Goottityttö Liisa (Heidi Kirves) ja konsolipelien maailmassa viihtyvä Teemu (Mikko Töyssy) ovat mummon mielestä ihan vääränlaisia hekin, mutta jostain syystä Liisan vähäjärkinen punkkaripoikaystävä (Tommi Rantamäki) onkin ihan ookoo.

Ahneutta yli äyräiden

Mahdollisuus pikarikkauteen paljastaa perheestä lähinnä suuren ahneuden ja itsekeskeisyyden. Vielä ensimmäisen näytöksen ajan ajattelen, että lopussa varmaan tapahtuu jotain katarttista, mikä perustelee nämä toisiaan inhoavat ja kaikin puolin vastenmieliset roolihenkilöt. Ei tapahdu. Kukaan ei kasva ihmisenä, mummo on tyytyväinen, kun kaikki esittävät olevansa muita kuin oikeasti ovat.

Ihmiskuva on arkeologinen, jossa hyvä nainen on mekkoon ja korkokenkiin sonnustautunut kotirouva ja mies on sonni. Homot ovat naurettavia, Prisman kassa ei kelpaa, mutta humanistikin on ihan turha. On vaikea ymmärtää, miten naisohjaajalta voi edes irrota tällainen lasti sovinismia. Tai keneltäkään, vuonna 2014.

Näyttelemisen metodi on hirveä häsääminen ja hysteerinen kailotus. Ilmaisun volyymi on ensimmäisestä hetkestä vedetty tappiin, alusta loppuun rynnitään samalla päälleliimatulla kiihkolla.

Esitys aiheuttaa lähinnä pahaa mieltä siitä, että tähänkin on käytetty paljon aikaa ja vaivaa, silti lopputuloksesta puuttuu rakkaus niin ihmiseen kuin teatteriinkin.

*****

Ensi-ilta 27.9.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 30.9.2014, otsikointi toimituksen

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...