15 elokuuta, 2014

Kritiikistä ja blogaamisesta

Olen viimeisen vuoden parin aikana miettinyt paljon paitsi tietysti esityksiä, myös niistä kirjoittamista, ja aatoksia aiheesta on vuotanut tämän bloginkin puolelle. Myös blogi itsessään on ollut ajattelun kohteena, sillä minulta on mm. kysytty, onko mitään järkeä kirjoittaa ilmaiseksi, jos siitä saa palkkaakin.

On ja ei. Jos elättäisin itseni puhtaasti kirjoittajana, niin ei todennäköisesti olisi. En kuitenkaan koskaan ole tehnyt kulttuurijournalismia päätyönäni, enkä edes pidä itseäni toimittajana. Olen aina ollut nimenomaan sivutoiminen kriitikko, toiminut avustajana muutamassa maakuntalehdessä. Lehtiin kirjoitan silloin, kun pyydetään, toki olen ehdotellut kohteita itsekin. Muuten en ole oikeastaan koskaan harrastanut aktiivista juttumyyntiä.

Toisaalta, jos kirjoittaisin vain silloin, kun minulle siitä maksetaan, ei blogin sisältö olisi kovin suurta. Nopsaan laskettuna pikkuisen vajaa 90:stä viime vuonna nähdystä esityksestä on noin 50:stä jotakin blogissa, joko lyhyemmin (lauseen verran) tai pidemmin (omana blogauksenaan). Näistä parisenkymmentä on maksettuja yksittäisiä arvioita tai osia koostejutuissa, loput on ihmisenä kirjoitettuja. (Tämä on edesmenneen teatterikriitikko Hilkka Eklundin ilmaisu, ”oletko katsomossa töissä vai ihmisenä?”)

Blogaaminen on minulle ensisijaisesti itseilmaisun muoto. Esitykset, joista kirjoitan omaan piikkiin, ovat jollain tavalla koskettaneet minua, jättäneet jäljen, ravistelleet. Tai kutitelleet nauruhermoa. Blogi on vapaamuotoinen ja kirjoitan sitä pääasiassa itselleni. Kiva, jos joku muukin joskus lukee. Kommentoidakin saa.

Luen paljon myös muita teatteriblogeja, jotka menevät varsin laajalla spektrillä kritiikin ja tällaisen vapaamuotoisemman blogaamisen välimaastoon. Näiden kahden tekstityypin erottaminen on joskus vaikeaa ja olenkin miettinyt, että mikä on se ratkaiseva piirre, jolla kritiikki ja blogaaminen eroavat toisistaan. Ja että onko sellaista?

Perinteisesti kritiikissä voidaan katsoa olevan kolme keskeistä osaa – kuvailu, arvottaminen ja tulkinta. Mitäs, jos joku näistä puuttuu, onko silloin kyseessä kritiikki vai joku muu teksti?

Päivälehtikritiikeissäkin tulkinta tahtoo usein jäädä lapsipuolen asemaan. Tunnistan tämän omissakin teksteissä, vaikka yritänkin aina ujuttaa edes jonkun lauseen, joka kiinnittäisi esityksen myös teatterin ulkopuoliseen maailmaan. Sanopa itse kaikki olennainen 2000–2500 merkillä! (Mikä on muuten ruhtinaallisen paljon verrattuna esim. Hesarin lyhyimpiin kritiikkeihin.)

Teatteriblogeissa taas keskeistä tuntuu nimenomaan olevan lavea kuvailu ja yksityiskohtainen arvottaminen, tulkintaa niistä ei juurikaan löydy. Vai löytyykö? Tätä ajattelin jossain vaiheessa pohtia syvällisemminkin.

Ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään ja heiluttaa elitistikorttia: Olen hurahtanut blogeihin jo vuosikymmen sitten, ensin lukijana ja aika pian myös kirjoittajana. Tämän blogin lisäksi olen pitänyt useampia proggisblogeja. Seuraan kymmeniä blogeja eri aihepiireistä, aiemmin Google Reader ja nykyään Feedly pitää minut päivitysten tasalla.

Blogimaailmassa on (kuten kriitikoissakin) sekä tosi hyviä kirjoittajia että huonoja kirjoittajia, suurimman osan osuessa johonkin siihen välimaastoon. Hypoteesini liittyykin siis nimenomaan huomioihin tekstimuodon ominaispiirteistä eikä pyri arvottamaan mitenkään laadullisesti.

Uusin kansainvälinen esittävän taiteen kritiikin verkkolehti Critical Stages paneutuu muuten juuri kritiikkiin ja sosiaaliseen mediaan. Suosittelen. 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...