29 lokakuuta, 2013

Don't dream it, be it!

Viikonloppuna pyörähdin Turun Kaupunginteatterissa, kohteena oli Rocky Horror Show. Katsomaan menin ihan puhtaasti fanina, en kriitikkona. Odotukset olivat korkealla. En ole aiemmin nähnyt Richard O'Brienin scifi-horror-ja mitä vielä-musikaalia näyttämöllä, mutta elokuvaversio Rocky Horror Picture Show on erittäin tuttu. Siksipä odotukseen sekoittui myös hieman pelkoa. 

Show'ssahan kyse ei ole pelkästään musikaalista vaan happeningistä, jossa yleisöä kannustetaan ja ohjeistetaan osallistumaan sekä erilaisilla toiminnoilla kuten vessapaperin heittämisellä että välihuuteluilla. Katsomossa oli myös liuta esihuutelijoita, asiaankuuluvasti pukeutuneina. Ensi-iltayleisöstä ei ihan irronnut niin reipasta karnevaalimeininkiä, kuin olisin toivonut, mutta todennäköisesti meno yltyy jatkossa, kun aiheeseen vihkiytyneet katsojat vyöryvät paikalle. Vyöryntää toivon, sillä esityshän on varsin mainio!

Monella tapaa ihanan epäkorrekti, mauton ja törkeä esitys on täynnä tarttuvia rockmusikaalisävelmiä (ainakin omasta korvamatosoittolistasta löytyy useampikin). Kaiken sekoilun alla on kuitenkin hitusen verran asiaakin, vaikka itse juonihan nyt on Transsexual-planeetalta kotoisin olevine hahmoineen, ristiinpukeutuvine professoreineen ja täydellisen miehen luomiskertomuksineen vähintäänkin viisto. (Tarkkasilmäinen lukija on toki jo tähän mennessä huomannut, että viistot jutut osuvat kirjoittajan makuun.) Pohjalla hyrisee kuitenkin ajatus kaikenlaisten olentojen oikeudesta olla olemassa. Ja unelmista: "Don't dream it, be it!".

Marika Vapaavuoren ohjaus pitää show'n hienosti kasassa ja onnistuu välttämään tekstin ei-niin-toimivien kohtien sudenkuopat taitavasti. Harmillista on, että ilmeisesti väliaika on kaupunginteatterissa vaan pakko pitää, että saadaan sumpit ja skumpat myytyä. Esitys olisi mielestäni kuitenkin toiminut paremmin ilman sitä, nyt piti toisen näytöksen alussa hieman herätellä, että päästiin taas vauhtiin.

Sami Saikkosen Frank-n-Furter oli kyllä näyttävä ilmestys, tanssi herralla on tietysti verissä ja klaarasi laulullisestikin ihan kelvosti, mutta replikointi meni kyllä niin vähäisellä intensiteetillä, että se pomppasi ikävästi muusta porukasta. Mieluusti näkisin myös Lari Halmeen Frankin, mutta siihen ei nyt taida olla mahdollisuutta. Halme kyllä piti tässä kakkosensi-illassa kiitettävästi ääntä myös katsomon puolella.

Kirsi Tarvaisen Magenta oli kertakaikkiaan upea, samoin fanitin täysillä Miska Kaukosen Riff-Raffia. Reeta Vestman ja Stefan Karlsson olivat Janetina ("Hutsu!") ja Bradina ("Urpo!") mahdottoman söpöjä ja pöhköjä. 

Ja lopuksi: rrrrrakastin Tuomas Lampisen puvustusta (tsekkaa blogi)! Miten nerokkaita yksityiskohtia ja mielikuvituksellisia muunnelmia! 

****

2. ensi-ilta 26.10.2013

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...