27 syyskuuta, 2013

Ihmisellisyys lähikuvassa

Vaikka Sirkku Peltola on ohjannut viime vuosina pääosin TTT:n Suurelle näyttämölle, tuntuu hän kuitenkin olevan eniten kotonaan Kellariteatterissa. Peltolan uusin, Ihmisellinen mies, on läheistä sukua vuonna 2009 kantaesitetylle Pieni raha -näytelmälle. Molemmat poimivat kaupungin ihmisvilinästä muutaman yksilön, jotka vaikuttavat ensisilmäyksellä kovin tavallisilta ja merkityksettömiltä, mutta joiden säteilyvaikutus ympäristöönsä onkin odotettua suurempaa.

Kuusikymppiseltä Raine Kukkialta on mennyt alta kunta ja sen myötä virka, sitten vaimo ja sen myötä talo. Poika on ollut etäinen jo vuosia - ehkä aina, pojantytär kasvaa vaarin ulottumattomissa. Vielä ei kuitenkaan olla elämän ehtoopuolella, vielä Rainella on annettavaa, vaikkei työelämä tai perhe ihan nikottelematta olekaan sitä valmis vastaanottamaan.

Raine on liian kiltti, liian ihmisellinen, kuten vuokraisäntä Kale hänet määrittää. Hän auttaa muita oman hyvinvointinsa kustannuksella, on kohtelias ja hakee ratkaisuja muiden ongelmiin, vaikka ottaa itsekin osumaa. Aina löytyy joku, jolla menee vielä huonommin ja jonka elämää on mahdollista helpottaa.

Poika Petteri on lamaantunut omaan elämäänsä, hänen vaimonsa Iiris tuskailee liian kapean henkilökuvansa kanssa, tytär Raisa jää jatkuvasti ulkopuolelle. Teinitytön suusta tuleekin olennainen kysymys: ”Ollaanko me nyt onnellisia?”. Ehtiikö onnellisuutta tai sen puutetta edes miettiä, kun elämä laukkaa ohi?

Tavallisen ihmisen tarina kantaa

Peltola rakentaa henkilöistään kokonaisia pienillä yksityiskohdilla niin käsikirjoittajana kuin ohjaajanakin. Hengittävä näyttelijäntyö intiimissä tilassa nostaa jokaisen omaksi päähenkilökseen. Vähän raaputtamalla löytyvät niin humoristiset kuin traagisetkin pinnat.

Auvo Vihro tekee Rainesta tutun ja läheisen. Raine ei ole suurien eleiden mies, mutta paljon puhuvat pienetkin. Vastapuolella Mikko Nousiainen rakentaa Petteriä samanlaisella herkkyydellä. Isän ja pojan kykenemättömyys tunneasioissa yhdistää heitä. Emmi Kaislakarin Raisa väistää teinikliseitä ja löytää tasapainon haavoittuvuuden ja vahvuuden välillä. Aimo Räsäsen ärsyttävä lähipuhuja Kale on kaikessa mahdottomuudessaan samaan aikaan tavattoman hilpeä ja surullinen hahmo.

Ihmisellinen mies nyökkää kevyesti Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuoleman suuntaan. Myös Hannu Lindholmin lavastuksessa olen näkevinäni heijastavaa pintaa samalla tavoin vertauskuvallisesti kuin Peltolan vuoden 2006 ohjauksessa. Se, miksi viittaan sekä Milleriin että Pieneen rahaan, tulee näiden teosten yhteisestä vahvasta pohjavireestä, joka puhuu tavallisen ja vaatimattoman ihmisen puolesta. Peltola näkee jokaisen ihmisen tarinan riittävän tärkeänä kerrottavaksi, tarkimmin hän näyttää sen meille pienellä näyttämöllä.

****

Ensi-ilta 25.9.2013
Arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 27.9.2013, väliotsikko toimituksen

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...