13 maaliskuuta, 2013

Rajanvedoista

Eräs kriitikon työssä olennainen asia on jääviyskysymys. Milloin olen jäävi kirjoittamaan? Tässä postauksessa puhun aiheesta nimenomaan ammattikritiikin kannalta eli siitä, millä perusteilla jäävään itseni, kun kyse on lehteen tulevasta kritiikistä, jonka kirjoittamisesta minulle maksetaan. Jääviydestä on kirjoitettu jonkin verran verkossakin, kurkkaa vaikka Luutii-blogin postaus aiheesta.

Jokainen kriitikko joutuu nämä rajat asettamaan itse ja omista lähtökohdistaan. Jotkut rajanvedot ovat erittäin yksinkertaisia: en kirjoita perheenjäsenteni esityksistä. Tässä ei harmaata aluetta ole. En kirjoita esityksistä, joissa olen itse ollut tavalla tai toisella mukana. Tämä nyt lienee sanomattakin selvää.

Tämäkin on vielä melko helppo rajanveto: en kirjoita työnantajani esityksistä. Tässä kohtaa olen ratkaissut asian niin, että mikäli kulloinenkin työnantajani on suoraan mukana esityksen valmistamisessa tai yhteistuotantokumppanina, jätän kritiikin väliin.  Raja menee siis organisaation mukaan. Aiemmin ollessani päätöissä tanssiteatterissa jääväsin itseni yhteistuotannoista, mutta en silloin, kun talon koreografi oli mukana teoksessa yksityishenkilönä, eikä siis yhteisen työnantajan edustajana. Nykyisessä työssäni yliopistolla raja on yhtä selvä: mikäli esitys on työnantajanani tuottama tai yhteistuottama, en kirjoita siitä kritiikkiä. Blogin suhteen olen vapaampi, edellisen postauksen Nätyn esityksestä Meren yllä monen värinen pilvi en olisi voinut kirjoittaa kritiikkiä lehteen. Lienee kuitenkin perusteltua jatkossa mainita myös tällä vapaammalla alustalla, mikäli jokin sidonnaisuus on olemassa.

Hyvin vaikeaa rajanveto on tapauksissa, joissa puhutaan ystävistä, tuttavista, entisistä tai nykyisistä opiskelu- tai työtovereista, Facebook-kavereista. Tuossa Luutii-blogissa puhutaan Islannista, jossa kaikki tuntevat kaikki, mutta ei kotimainenkaan teatterikenttä niin kovin suuri ole. Näissä tapauksissa en kovin hanakasti lähde jääväämään itseäni, sillä jos alkaisin tehdä sitä jokaisen esityksen suhteen, jossa jonkun tekijän olen tavannut, istunut samassa pöydässä, jutellut tai tykännyt linkistä, ei kirjoitettavaa pian olisi. Eikä olisi monella muullakaan, jos vain täysin tuntemattomien ihmisten teoksia voisi arvioida.

Todella läheisten ystävien suhteen olen tietenkin tarkempi kuin satunnaisten tuttavien. Jos minusta tuntuu, etten voi henkilökohtaisen suhteen vuoksi olla objektiivinen, jätän keikan väliin. Toisaalta moni alalla oleva ystäväni myös arvostaa minua kirjoittajana ja osaa ottaa ammattikritiikin juuri sellaisena kuin se on, punnittuna mielipiteenä teoksesta eikä henkilöön kohdistuvana.

En ole toimittaja, en kirjoita ennakko- tai henkilöjuttuja. Kritiikin suhteen taustoitan asiaa ainoastaan julkisen tiedon laajuudelta. Vaikka olisin kuullut taustoista epävirallisissa tilanteissa mitä hyvänsä, en tietoa voi enkä halua käyttää kritiikissäni. Ylipäätään kritiikkini lähtökohta on aina itse esitys, ei tekijä, tuottava taho tai olosuhteet, joissa se on tehty, vaikka nämä asiat lopputulokseen väistämättä vaikuttavatkin.

Mutta jääviyskysymys on olennainen ja siinä on paljon harmaata aluetta. Tärkeintä on mielestäni olla asian suhteen hereillä ja tehdä rajanvedot selkeästi, rohkeasti ja avoimesti.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...