02 maaliskuuta, 2008

Perhosesta ja sen merkityksestä

Nyt kun olen nähnyt, voin mielestäni myös kommentoida. Siis sitä Uralin perhosta tietenkin. Olen animaation ystävä yleisestikin ja ne, mitkä Katariina Lillqvistin animaatioista olen nähnyt, ovat olleet minusta ihania. Tästä pidin myös.

Elokuva oli todella kaunis ja sen symboliikka vahvaa ja ajatuksia herättävää. Ja siitä (joidenkin mielestä maailman kamalimmasta asiasta eli) Mannerheimin anaalipanosta sanon tämän: ei se minua hätkäyttänyt, toisaalta en olisi kokonaisuudessa kauheasti kaivannut, vaikkei sitä olisi ollutkaan. Mielestäni se, että Mannerheimin laatikkoimaisessa takaosassa olevasta reiästä sisään kurkistaessaan Uralin perhonen näki Madagaskarin, oli huomattavasti hienompi kohtaus, symboliikaltaan ihana. Varsinainen akti oli mielestäni tarpeeton, miesten välinen rakkaus ja hellyys oli elokuvassa läsnä muutenkin.

Elokuva oli kaunis ja surullinen, ja siinä näkyi paljon lämmintä huumoria. Ihan kohunsa ja järjestysmiespataljoonan arvoinen? Miksei.

Eniten minua tässä keskustelussa ovat järkyttäneet väitteet, joiden mukaan se, että Mannerheim esitetään bi-seksuaalina (tai homona, tässä keskustelussa näitäkään ei kukaan ole vaivautunut erottamaan toisistaan) jollain lailla lokaisi sankarin maineen ja tällaisen kunnianloukkauksen tekijät suorastaan kusisivat, eivät pelkästään Mannerheimin haudalle, vaan suurinpiirtein kaikkien sotiemme veteraanien ja kaatuneiden ja ylipäätään sodan kokeneiden päälle.

Hei ihan oikeesti! Kyseessä ei ole dokumentti vaan fiktio ja vieläpä symbolistinen sellainen, ei-yksi-yhteen-luettava. Lisäksi, mitä väliä? Jos Mannerheim paneskelikin miesten ja naisten kanssa, muuttaisiko se historiaa? Olisivatko Mannerheimin saavutukset jotenkin eriarvoisia, jos ne olisikin tehnyt bi-seksuaali?

Hesarin sunnuntaisivuilla Tommi Nieminen kirjoittaa näin: "Aikakauttamme on väitetty lukutaidottomaksi. Se saattaa pitää paikkansa. Ainakin reagoimme kuviin vahvemmin kuin tekstiin. Mannerheimia on nimittäin saanut pilkata kaunokirjallisuudessa, lauluissa ja kuunnelmissa jo pari vuosikymmentä ilman sen suurempaa närkästystä."

Niinpä, ja huvittavaa tässä on se, että nimenomaan animaatio, visuaalisista taiteista varmaankin marginaalisin, on juuri se, mikä tämän suuren närkästyksen aiheuttaa. Ehkä animaation marginaalius vertautuu myös seksuaalisiin marginaaleihin. Onko animaatio siis elokuvataiteen homo? Nukketeatteri teatterin? Ja tästä saa nyt ihan vapaasti vetää herneen nenään. Jos siis ei hallitse metaforan lukua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...